5 tuttua mainostoimiston roolia – tiedätkö heille sopivat jooga-asanat?

Ah jooga! Huoltoa keholle ja mielelle. Ihanaa aikaa itselle. Tuntuu, että jokainen on ainakin kokeillut tuota ikivanhaa, lähes jumalallista hyvinvoinnin harjoitusta. Mutta oletko koskaan miettinyt, minkälaiseen asentoon parhaiten taipuisi toimistosi työkaveri? Tai mikä olisi strategille sopivin yoga pose? Entä luovalle?

Olemme listanneet alle mainostoimiston viisi tyypillistä roolia ja jooga-asennot eli asanat, jotka sopivat niihin kuin nyrkki silmään (tai kuin kämmenet yhteen rinnan eteen, Namaste!). Katso löydätkö omasi!

 

1. Toimitusjohtaja

Tämä asema vaatii ihan tietynlaista ihmistyyppiä. Heitä et näe jaarittelemassa kahvihuoneessa, koska heidän aikataulunsa on tiukka ja työpöydällä pino tehtäviä asioita. Pääpallilla istuvat hefet ja hefettäret ovat usein stabilisoiva voima muiden keskellä, ohjaten lempeästi mutta vahvasti eteenpäin. He ovat sotureita, aina valmiina taistelemaan tiiminsä puolesta.

Soturi 2 (Virabhadrasana II)

Virabhadra on sanskriittia (kyllä, jooga tulee Intiasta) ja tarkoittaa voimakasta soturia, Shivan uudelleensyntymää, jolla kerrotaan olevan tuhat päätä, tuhat silmää, tuhat jalkaa, aseenaan tuhat miekkaa ja asunaan tiikerin nahka. Soturi 2, yksi joogan lukuisista soturin asanoista, on niistä kaikkein voimakkain. Asana tihkuu itsevarmuutta. Kuten toimitusjohtajan kuuluu, tässä asanassa seisot vahvana ja valmiina etulinjassa, jalat tukevasti maassa, pää kohti pilviä. Eikä sinua horjuta mikään vastaan tuleva.

 

2. Asiakkuushoitaja

Asiakasjohtajat, -päälliköt ja kaikki asiakasrajapinnassa seikkailevat sissit toimivat siltana asiakkaan ja toimiston välillä. Jotta he pystyvät pallottelemaan roolissaan, heiltä vaaditaan juggernauttisia ongelmanratkaisutaitoja, analyyttistä mieltä sekä pilkettä silmäkulmassa. Rooli ei ole kaikille, sillä vaikka palkitsevaa, on se myös hektistä ja haastavaa. Voisi jopa sanoa, että siinä laittaa itsensä välillä ihan solmulle.

Kalojen herra (Ardha Matsyendrasana)

Muinaisen tarinan mukaan ensimmäinen suuri joogaopettaja oli kala, joka hindujumala Shivan siunauksen jälkeen otti jumalallisen muodon, tuli maan pinnalle ja ensimmäisenä asentonaan teki joogisen kierron. Villit, energisoivat, täyden transformaation kierrot ovatkin omiaan seikkailunhaluisille ja haasteita janoaville asiakaspäälliköille, joita ei työpaikan solmut pelota, ja joilla usein täytyy olla silmät selässäkin.

 

3. Creative

Koneensa ruuduille uppoutuvat luovat ovat ne, jotka puhaltavat elämän projekteihin. Vaatii taiteellista mieltä ja pientä hulluutta tuottaa päivittäin jotain uutta ja ihmeellistä. Sinnikkäät Copywriterit, Graafikot, Art Directorit ja muut toimiston sekopäät ovat hyvin uteliaita, omaksuvat nopeasti uutta ja rakastavat hengailla boksin ulkopuolella. He ovat valmiita jopa kääntämään maailman ylösalaisin uusia ideoita varten.

Päälläseisonta (Salamba Shirsasana)

Päälläseisonnan sanotaan piristävän luovuutta ja energisoivan koko kehoa. Joogassa inversiot, pääalaisin asennot, ovat niille, jotka haluavat vaihtaa perspektiiviä ja katsoa asioita uudesta kulmasta. Niille, jotka eivät ole kadottaneet sisäistä lastaan, vaan uskovat mielikuvituksen voimaan, uskaltaen mennä sieltä mistä muut eivät mene. Kuten luova työ, päälläseisonta vaatii rohkeutta, omapäisyyttä ja paljon harjoitusta. Tulet kaatumaan, mutta hullu kun olet, nouset ylös aina uudestaan.

 

4. Projektipäällikkö

Patologinen organisoija, joka tuntuu saavan ihmeitä aikaiseksi? Jep, tapasit juuri projektipäällikön. Häntä ei pelota deadlinet, numerot, tavoitteet tai tulokset. Löydät hänet usein kannustamassa (tai kiusaamassa) luovaa tiimiä. Hyvä proikkari on multitaskaaja, joka hallitsee lukuisat käytännön työt sekä omaa ylivoimaiset sosiaaliset taidot, joilla puskea luovia pysymään aikataulussa. Näitä superihmisiä yhdistääkin taito tasapainoilla läpi kaikkien tilanteiden.

Kuningas Tanssija (Natarajasana)

Joogan vaativat tasapainoasennot sopivat parhaiten niille, joita ei pelota olla jatkuvasti hieman varpaillaan. Koska proikkari nauttii haasteista ja horjumisesta, on Natarajasana oikea asana hänelle. Nimi tulee sanoista nata ”tanssija sekä raja ”kuningas” joka annettiin tarinan mukaan hindujumala Shivalle hänen tanssijamuodossaan. Asana symboloi tanssivan Shivan yhteyttä kosmiseen energiaan, ja sen kerrotaan avaavaan tietoisuutta sekä puhdistavan mieltä. Ehkä jotain mitä jokainen ristitulessa navigoiva proikkari tarvitsee!

 

5. Strategi

Tätä toimiston superpalloa ohjaa luovuus, analyyttisyys ja toimialan lähes käsittämätön tuntemus. Strategit ovat erittäin motivoituneita, innovatiivisia ajattelijoita, jotka jatkuvalla syötöllä koittavat ymmärtää kuluttajan ja brändin välisiä yhteyksiä ja ruokkia tiimiään parhailla oivalluksilla. He imevät pesusieninä tietoa 24/7. Siksi heille tärkeintä vastapainoa onkin täydellinen rentoutuminen.

Kuolleen asento (Shavasana)

Toisin kuin ajatellaan, Shavasana on kaikkea muuta kuin helppo asento. Kyllä, se on vain selällään makaamista, mutta asennossa mielenrauhan löytäminen on joogan haasteista suurin – ja siksi juuri sopiva strategille. Shavasanan tarkoitus on opettaa kuolemaan, joka tässä yhteydessä tulee ymmärtää kuten se joogan perinteissä käsitetään; kehosta, persoonasta ja egosta luopumisena. Shavasanan rakastajat nauttivat irtipäästämisen haasteesta. Ja strategille juuri se saattaa olla se kaikkein suurin seikkailu.

 

Iida Mustakallio

Senior Copywriter (and a yogini)
”Namaste, bitches.”

 

–––––

REPUBLIC – Focusing on perspectives, not projects