Republic vahvistaa rivejään kokeneella markkinointiviestintäalan tekijällä Anna Holtarilla. Hän aloittaa 4.5.2020 yhtiön kaupallisena johtajana ja johtoryhmän jäsenenä.
Holtarin tehtävänä on johtaa Republicin palveluiden myyntiä ja uusasiakashankintaa sekä kehittää yhtiön palvelutarjoomaa ja liiketoimintaprosesseja osana johtoryhmää.
”Olemme todella iloisia saadessamme Annan vahvistamaan rivejämme. Kaupallisen johtajan työnkuva on meillä uusi ja tärkeä osa kasvustrategiaamme ja kehitystä entistä kokonaisvaltaisemmaksi strategisen tason markkinointiviestintäkumppaniksi. Halusimme rooliin henkilön, joka jakaa kanssamme saman arvopohjan sekä palavan halun kehittää itseään ja toimialaa”, sanoo Republicin toimitusjohtaja Hasse Eranka.
”Halusin Dynamon jälkeen jatkaa toimistopuolella töitä erityisesti myynnin ja liiketoiminnan kehittämisen parissa. Republicin kanssa löytyi heti hyvä yhteinen tahtotila ja arvomaailma. Asiat loksahtivat nopeasti paikalleen”, Holtari sanoo.
Ennen Republicia Holtari työskenteli mainostoimisto Dynamo & Sonin toimitusjohtajana. Tämän lisäksi Holtari on työskennellyt muun muuassa asiakkuusjohtajana ja liiketoimintayksikön vetäjänä Bob the Robotissa sekä Hasan & Partnersilla.
”Koen, että kaupallinen viestintä osana strategista markkinointia tulee olemaan entistä tärkeämpää, ja tätä kehitystä tukee myös Republicin oma liiketoiminnan kehittämisstrategia. Haluan syventää osaamistani viestinnän saralla, ja tämän Republic mahdollistaa ”, Holtari kertoo.
Republic hakee jatkossa rohkeasti kasvua myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Yhtiön tavoitteena on, että kansainväliset asiakkaat ja toimeksiannot tuovat tulevaisuudessa yhä suuremman osan Republicin liikevaihdosta.