Tervetuloa perheeseen

LÄHTÖKOHTA

HJK on Suomen menestynein, tunnetuin ja suosituin jalkapalloseura. HJK:lla on isot kasvutavoitteet ja seura halutaan entistä mielenkiintoisemmaksi yhteistyöyritysten ja etenkin katsojien silmissä. Republic valittiin strategiseksi yhteistyökumppaniksi konseptoimaan HJK:lle kaupallistettavia tuotteita, kehittämään seuran markkinointia ja viestintää sekä siihen liittyvää sisäistä ja ulkoista muutosta aina liiketoimintaan saakka. HJK halusi lisäksi mainonnallisen konseptin joka mahdollistaa reilun kasvun yleisömäärissä ja mielikuvissa ymmärtäen seuran ja lajin potentiaaliin.

TOTEUTUS

Republicin luoma strategia ja konsepti puhuttelee kaikkia tärkeimpiä kohderyhmiä kuten jalkapallosta kiinnostuneita perheitä, seuran kannattajia, yhteistyökumppaneita ja omia junioreita. Kaupallisen markkinoinnin ja viestinnän yhdistelmällä HJK:n uudistettu bränditarina muokataan entistä perhekeskeisemmäksi ja merkityksellisemmäksi aiempaa laajemmalle kohdeyleisölle. Kyse ei siis ole vain jalkapallosta vaan viihteestä ja tapahtumista joihin tullaan eri syistä viihtymään.

Perhe-teeman kautta HJK:n vaikuttava ja monipuolinen toiminta tuodaan näkyväksi mainonnan ja viestinnän keinoin, joissa aidot klubilaiset ja tarinat ovat pääosassa. Kannattamisesta tehdään koko perheen asia. Pääkaupunkiseudun ihmiset ja kasvattajaseurat sidotaan entistä vahvemmin mukaan HJK-perheeseen.

TULOKSET JA TAVOITTEET

Yhteistyön tavoitteena on, että Klubi tai HJK on positiivinen puheenaihe sekä erottuva ja tuloksellinen yhteistyökumppani, joka johtaa suomalaista urheilukeskustelua omalla asiantuntemuksellaan. Katsojamäärien kasvu ja yhteistyökumppaneiden sitoutuminen ovat kaupalliset mittarit joita seurataan.

Perhe-teema näkyy HJK:n ottelutapahtumien ja palveluiden kehittämissä ja Klubin kotiotteluista halutaan tehdä koko perheen tapahtumia, jotka tarjoavat mieleenpainuvia elämyksiä niin sitoutuneille kannattajille kuin myös ensikertalaisille. Kumppaneille kehitettävät uudet yhteistyömallit ja konseptit liittyen perhekohderyhmiin luovat uusia kaupallisia ja sisältömarkkinoinnin mahdollisuuksia. Mainonta vetoaa tunteisiin ja on aitoudellaan pysäyttävää.

On siis olemassa Klubi perhe pelaajille, faneille ja legendoille. On olemassa HJK perhe yhteistyökumppaneille ja jalkapalloperheille. Olemme siis Yhtä Perhettä.

#OnVainYksiKlubi #Perhe