Koulussa riittää mistä kiittää – brändi tutuksi tuhansilla kiitoksilla
LÄHTÖKOHTA
Studeo on kotimainen sähköisten oppimateriaalien kustantaja, jonka materiaaleja käytetään 90 prosentissa Suomen lukioista. Lukioiden lisäksi Studeo kustantaa oppimateriaaleja laajasti perusopetukseen. Yritys on kasvanut nopeasti markkinalla, jonka suurimpia toimijoita ovat Sanoma Pro ja Otava.
Yhdessä Studeon kanssa tehdyssä bränditutkimuksessa nousi esiin tarve toimia tunnettuuden kasvattamiseksi. Oli siis aika tehdä jotain suurempaa kuin aikaisemmin ja nostaa brändimarkkinointi uudelle tasolle, joka kasvattaisi tunnettuutta myös koulumaailman ulkopuolella.
Koulussa riittää mistä kiittää, vaikka se välillä unohtuu. Koronaepidemia sai monet huomaamaan, kuinka tärkeää työtä kouluissa tehdään. Päätimmekin käynnistää Kiitos-kampanjan, jossa nostetaan esiin kiitoksen aiheita, joita koulu ja sen ihmiset ansaitsevat.
TOTEUTUS
Kiitos-kampanja startattiin tekoälytutkimuksella, jossa analysoitiin 280 000 tviittiä 1.1.2019–18.9.2020 välisenä aikana. Tutkimuksen avulla löydettiin koulumaailmaa puhuttavat negatiiviset ja positiiviset teemat. Data tuotiin Republicin suunnittelemalla Kiitoskoulu.fi-sivustolle, jossa kuka tahansa voi käydä kertomassa oman kiitoksensa esimerkiksi koko koulujärjestelmälle, tietylle koululle ja opettajalle tai vaikkapa parhaalle ystävälleen. Studeo välittää kiitokset niille kouluille, joihin kiitokset liittyvät, minkä lisäksi ne julkaistaan myös kampanjasivustolla.
Positiivista kierrettä lisättiin vielä Studeon omaan oppimisalustaan liitetyllä Kiitos-napilla, jonka kautta oppilaat pystyvät välittämään kiitoksen opettajalle. Kahdessa viikossa kiitoksia on välitetty 10 000 kertaa melkein 1 500 opettajalle.
Lisäksi kampanja on näkynyt Helsingin keskustan isoilla digipinnoilla, sosiaalisen median kanavissa ja ansaitussa mediassa.
TAVOITE
Kiitoskoulu.fi-sivuston tavoitteena oli lisätä koulusta käytävää positiivista keskustelua ja lisätä Studeon tunnettuutta keräämällä tuhat kiitosta, jotka Studeo välittää perille. Tähän mennessä sivuston kautta on kiitetty yli tuhat kertaa.
Lue lisää tai jätä oma kiitoksesi: kiitoskoulu.fi
Studeon kotisivut: studeo.fi
Kiitos koulu mediassa:
Iltalehti
Markkinointi & Mainonta