Kaikkien aikojen kesäkampanja – Aikaa yhteisellä matkalla

Lähtökohta

Suomi tuntee VR:n näyttävästä mainonnasta. Silti löysimme kesällä 2018 tavan tehdä vieläkin tuloksekkaampi kampanja, joka ei saavuttanut ainoastaan huomiota, vaan oli myös pidetympi ja kaupallisesti menestyksekkäämpi kuin yksikään edeltäjistään.

Kesäkampanjan pyrkimyksenä oli tavoittaa suomalaiset lapsiperheet. Samanaikaisesti haasteena oli, että juuri autoilevat perheet olivat aiemmin osoittautuneet kohderyhmänä haastavaksi puhuteltavaksi. Strategiatyössä syntyi ajatus päiväseikkailusta: junalla tehdystä spontaanista kotimaan matkasta, jossa lomaseikkailu ja yhteinen aika alkaa jo lähtölaiturilta – ei vasta perille saapuessa. Näin ajasta rakennetiin uusi oivallus, joka kiteytettiin myös kampanjasloganiin.

Toteutus

Tavoitteiden saavuttamiseksi loimme yhdessä täysin uuden tavan ajatella markkinointia ja viestintää. Rakentui kesäkampanja, joka yhdisti tutkimuksen faktat oivaltavaan mainontaan ja laaja-alaiseen kaupalliseen viestintään vaikuttajineen. Aikaa yhteisellä matkalla nousi koko VR:n ulkoisen brändiviestinnän tunnuslauseeksi.

Tulokset

Kampanja osoitti kuinka uudenlaisella kaupallisen viestinnän ja mainonnan konseptilla luodaan myös täysin uuden tason tuloksia. Kampanja onnistui saavuttamaan uutta potentiaalia aktivoimalla aiemmin haastavana koetun kohderyhmän, autoilevat lapsiperheet. Aikaa yhteisellä matkalla nousi VR:n historian kaikkien aikojen kaupallisesti menestyneimmäksi kesäkampanjaksi.