Kahdeksan yrittäjävuoden jälkeen siirryin Republiciin haastamaan ennestään opittua ja kokemaan uutta. Aloitin urani 16 vuotiaana, kun valokuvausharrastuksesta tuli pikkuhiljaa intohimo ja ammatti. Yrittäjyys mahdollisti kokemuksen kartuttamisen projekti ja asiakkuus kerrallaan, ja viime vuodet ovatkin taittuneet ahkerasti suunnittelun ja tutkimuksen parissa. Jotenkin tuntui siltä, että juuri nyt oli aika näyttää kynteni toimistomaailmassa.
Mikä sai yrittäjän lähtemään toimistomaailmaan?
Olen aina ollut erityisen kiinnostunut brändeistä ja niiden ulottumisesta suunnittelijoiden pöydältä jokapäiväiseen arkeen – ja toisinpäin. Visuaalinen tarinankerronta on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta kuvatessani kiinnostuin ymmärtämään syitä ja perusteluja sille, mitä setissä kuvataan. Oppimisen nälkä vei minua siis askel askeleelta lähemmäs asiakasta ja sitä haastetta, jota liiketoiminnassa pyritään ratkaisemaan. Tein muutaman vuoden tutkimus ja konseptiduuneja erilaisissa kollektiiveissa, kunnes Republic tarjosi sopivassa määrin tuttua ja tuntematonta.
Havainnot ja oivallukset toimistotaipaleen alusta?
Republicin muotoilumallissa innostavaa on se, että asiakkaan ja asiakkaan toiminnan ymmärtämiseen panostetaan. Kun se tehdään perusteellisesti, päästään me käsiksi juuri siihen ongelmaan, joka kannattaa ratkaista. Aina se ei välttämättä edes ollut se alkuperäinen murhe, minkä takia asiakas otti yhteyttä, mutta se on kuitenkin se kipukohta, joka jarruttaa muutosta ja uuden syntymistä. Asiakkaan sekä heidän asiakkaiden/loppukäyttäjien kuuntelu on olennainen osa tätä työtä, ja olen huomannut olevani erityisen hyvä juuri siinä. Minulla harvoin on omaa agendaa tai ratkaisua povarissa odottamassa myyntipuhettani, vaan aloitan tapaamisen ennemmin kysymällä: ”Mitä kuuluu?”
Toisinaan on työlästä löytää se business-haaste ja idea, johon tarttua ensimmäisenä. Mahdollisuuksien kirjo voi usein tuntua loputtomalta. Brändi- ja liiketoimintahaasteisiin on usein vastattava yhä kokonaisvaltaisemmin. Koen, että meidän ”hybridiosaaminen” vastaa tähän huutoon mainiosti.
Tulevaisuudessa haluaisin päästä työskentelemään vielä lähemmin brändikokemuksen ja sen kehityksen parissa. Uskon, että paras tapa myydä on brändätä tuote ja kokemus hyvin, mikä on hankalaa, jos itse tuote ja kokemus on heikko. Ilokseni Republicin työskentelymalli sekä oma roolini plannerina mahdollistaa pureutumisen juuri tämänkaltaisiin haasteisiin.
Toimisto vs. yrittäjyys
Toimistomaailmaan hyppääminen toi arkeen paljon uusia asioita, mutta ei siinä toisaalta maailmaa mullistavia eroja yrittäjyyteen ole. Ehkä yrittäjänä oppi ymmärtämään liiketoimintaa eri näkökulmasta, kun on itse vastuussa omasta taloudesta, mutta toisaalta toimin kuitenkin useimmiten muidenkin kanssa muodostaen kollektiiveja, jolloin sain tehdä yhteistyötä muiden kanssa. Ehkä merkittävin ero on se, että toimistossa työrytmi on erilainen; asiakkuuksia on omalla työpöydällä monia samaan aikaan.
Ja vaikka kuvauksissa on toki ihan oma tunnelmansa, on elämä toimistossa ollut huippua. Täällä räätälöidään isot muutokset brändeille – intohimoisten ja luovien kollegojen sekä hienojen asiakkaiden kanssa. Ihmisten kanssa tätä työtä tehdään, ja hyvä jengi tuo iloa tekemiseen.
Konsta Linkola
Creative Planner ja ammattivalokuvaaja
–––––
REPUBLIC – Focusing on perspectives, not projects