Tänä vuonna kotoilua ja perheen kanssa olemista on harrastettu riidoiksi ja merkityksellisyyden uudelleen määrittelyn rajoille asti. Miten tämä vaikuttaa tulevaan jouluun?
Koko Suomi on leiponut, maalannut ja virkannut. Onko tämä se DIY-lahjojen vuosi? Ei välttämättä. Osa mediaa leipoo tulevasta joulusta kulutushysterian kultavuotta, kun vastakkainasettelussa maalataan kaupanalalle synkkiä pilviä tilikauden viime metreille.
Oli niin tai näin, tulevaa joulua määrittävät suositukset ja takana on epävarmuuden vuosi. Miten minimoit odotukset, taklaat pettymykset, väistelet perheriidat ja vältät tapittamasta visaasi lahjapaineiden vallassa? Jos et kuulu niihin, joiden kädet syyhyävät villasukkien neulomisesta tai taulujen maalauksesta, olet ollut lomautettuna puoli vuotta ja lasket stressaantuneena lahjabudjettiasi; lue viisi vinkkiämme jouluun:
1. Välittäminen
Onko kulunut vuosi ajanut ylitsesi ja olet laiminlyönyt omat tarpeesi ja toiveesi? Milloin kysyit itseltäsi, mitä minulle kuuluu? Milloin juttelit spontaanisti maskin läpi turvavälin huomioiden yksinäiselle mummolle kaupassa? Itseen tai toisiin kohdistuvilla hyvillä teoilla, VÄLITTÄMISELLÄ, tuotat pitkäkestoista hyväksynnän ja riittävyyden kokemusta niin itsellesi kuin muillekin.
2. Vuorovaikutus
Kuulit, muttet kuunnellut. Murahdat tai tokaiset vastauksen. Sama toistuu puhelimessa työkaverin tai kotona perheenjäsenten kanssa? Hetkessä eläminen tuntuu olevan tämän vuoden yksi trendi-sanoista, silti nostetaan sen yksi nurkkaus tähänkin tekstiin. Se miten me viestimme toisille, vaikuttaa myös keskinäiseen tunnesiteeseen ja mm. kiitollisuuden, turvallisuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunteeseen. Jos taidat tämän jo, iso peukku sinulle. Jos kuitenkin haluaisit ymmärtää muita ja tulla ymmärretyksi paremmin: Aloita siitä, ettet näprää somea tai häsää jotain muuta, kun joku puhuu sinulle. Kiinnitä tietoista huomiota omaan käytökseesi ja viestintääsi.
3. Ulkoilu
Nyt kun elämme suositusten ja turvavälien keskellä, eikä sukulointia katsota hyvällä, mitä jos menisitte ulos? Pihapelit, kävely luonnossa tai purkkista kotipihalla? Yhdessä tai erikseen. Lähtekää sukulaisten kanssa rauhalliselle kävelylle tai pulkkamäkeen. Se ei poisrajaa sitä, että jouluna saa olla yökkärissä koko päivän, ladata akkuja ja syödä hyvin; mutta tiesitkö millainen valtavan upea vaikutus luonnolla ja liikunnalla on voimaantumisessa? Voisi melkein sanoa, ettei ylensyönti, sisätiloissa päiviä makoilu ja mahdollisesti astetta suurempi alkoholin kulutus palauta ketään. Samaan voisi melkein jopa väittää, että ulkoilu tekee fyysisesti ja henkisesti hyvää.
4. Kirjoittaminen
Plaah, niin last season ja onko ollut ikinä hot? Sen sijaan, että annat jotain; voisitko kirjoittaa jotain ystävälle, puolisolle tai perheenjäsenelle? Monesti teot ja sanat merkitsevät eniten. Meidän saattaa olla vaikea sanoittaa tunteita tai kertoa, kuinka merkityksellinen joku henkilö on meidän elämässämme. Milloin sanoit ystävällesi, kuinka tärkeä tämä on sinulle tai kuinka upeita juttuja olette kokeneet yhdessä? Milloin kerroit veljellesi, kuinka paljon arvostat häntä? Tai onko jokin asia, mikä on vaivannut sinua pitkään, muttet kykene ottamaan asiaa puheeksi tai pyytämään anteeksi. Mitä, jos testaisit? Muutama lausekin riittää. Jos siitä ei kuitenkaan tule mitään, niin jätä lauseesi antamatta saajalle ja ajattele tämä vain loistavana itsesi kehittämisprosessina.
5. PS5
Jos kuitenkin materian antaminen on sinun juttusi ja olet umpikujassa, ehkä sitten vaan ostat Sonyn uuden PlayStation5:n, joka toimii veistosmaisena sisustuselementtinä ja tarjoaa kokonaisvaltaisen pelielämyksen tunne-efektien kera. Jos tilanne on eskaloitunut niin pahaksi, että olet valmis maksamaan astetta enemmän omasta ajastasi tai haluat järjestää koko perheen peliturnauksen; PS5 täyttää varmasti nämä odotukset. Mustasta tuli viimein valkoista.
Voit aina toki leipoa sen kuivakakun, paistaa granolaa tai neuloa villasukat. Piparkakkuja, turvallisuutta, riisipuuroa ja mitä vaan kaikkea ihanaa jouluusi.
Teresa Turhanen
Kirjoittaja on Republicin markkinointiviestintäkonsultti.
–––––
REPUBLIC – Focusing on perspectives, not projects